|
Avoinna ti–pe 12–18 la–su 12–16 |
|
www.galleriauusikipinä.fi Kymintie 1, Lahti, Finland 03-787 3754, +358 443224665 |
maalauksia
Näyttelyssä on esillä 2012 kevään aikana valmistuneita öljyvärimaalauksia sekä akvarelleja ja tussipiirustuksia.
Kaaostuma viittaa yhtäältä teosten olemukseen ja syntyprosessiin, toisaalta laajemmin ajatuksiin maailmasta.
Maalaukset lähtevät liikkeelle ennakkoon luonnostelematta vailla päämäärää tai aihetta, ne muodostuvat tehdessä kasvaen kerroksittain ja rönsyillen, limittyen, peittäen vanhaa alleen ja muodostaen uutta.
Yritän työskentelyssä ruokkia mahdollisuuksia sattumanvaraisuudelle, mutta myös säilyttää oman otteeni maalauksesta.
Maalauksessa kiinnostaa uusien asioiden löytämisen ja tekemisen yhdistelmä. Teokset valmistuvat, kun niitä voi jäädä ihmettelemään hetkeksi, enkä enää raaski tehdä niille mitään.